Lentokenttäoppaat: Gdanskin lentokenttä

Lentokenttäopas: Gdanskin lentokenttä

Gdanskin lentokenttä

Gdanskin lentokenttä (GDN) on matkustajamäärällä mitattuna Puolan kolmanneksi vilkkain lentokenttä. Lentokentän virallinen nimi on Gdansk Lech Walesan lentoasema ja se on saanut nimensä Puolan entisen presidentin mukaan. Noin 12 kilometrin päässä Gdanskin keskustasta sijaitsevaa lentokenttää on kehitetty voimakkaasti viime vuosina. Nykyään matkustajia palvelee vuonna 2015 avattu moderni terminaalirakennus, joka mahdollistaa sujuvan matkustamisen Gdanskiin ja muualle Pohjois-Puolaan.

Suomesta Gdanskin lentokentälle lentää vuonna 2023 lentoyhtiö Wizz Air, joka liikennöi Gdanskiin useita lentoja viikossa Turun lentokentältä. Gdanskin kautta matkaa voi jatkaa myös moniin muihin mielenkiintoisiin kohteisiin eri puolilla Eurooppaa. Tarjolla on esimerkiksi Wizz Airin ja Ryanairin lentoja lukuisiin Pohjoismaissa, Iso-Britanniassa ja Etelä-Euroopassa sijaitseviin kohteisiin.


Lentokentältä Gdanskin keskustaan

Junat Gdanskiin

Gdanskin lentokentältä voi matkustaa junalla suoraan Gdanskin keskustaan. Lentoaseman yhteydessä sijaitsevalta juna-asemalta kulkee PKP-yhtiön liikennöimiä junia Gdanskiin noin puolen tunnin välein. Yleensä junat eivät kuitenkaan kulje Gdanskin päärautatieasemalle, joten mikäli olet suuntaamassa Gdanskin keskustaan, joudut todennäköisesti vaihtamaan junaa.

Useimpien lentokentältä lähtevien junien pääteasema Gdanskissa on Wrzeszcz, joka sijaitsee noin neljä kilometriä kaupungin keskustasta pohjoiseen. Wrzeszcz on Gdanskin päärautatieaseman, Glownyn, ohella tärkeä joukkoliikenteen solmukohta Gdanskissa. Wrzeszczin asemalta kulkevat SKM-yhtiön operoimat paikallisjunat mm. Gdansk Glownyyn eli Gdanskin keskustaan. Vaihtoaika Wrzeszczissä ei ole yleensä pitkä sillä paikallisjunia kulkee tiheällä vuorovälillä.

Junamatka lentokentältä Gdanskin keskustaan Glownyn asemalle kestää noin 30-40 minuuttia. Junalippu lentoasemalta Gdanskin keskustaan kustantaa vuonna 2023 5,5 zlotya eli noin 1,2 euroa suuntaansa. Lippuja myydään mm. asemalaiturilla sijaitsevissa lippuautomaateissa.

Bussit Gdanskiin

Siirtyminen lentokentältä Gdanskin keskustaan onnistuu kätevästi myös bussilla. ZTM-yhtiön bussilinja 210 liikennöi lentokentältä Gdanskin keskustaan 1-2 kertaa tunnissa. Matka-aika bussilla on suurinpiirten sama kuin junalla. Bussit lähtevät terminaalirakennuksen edustalla sijaitsevalta pysäkiltä.

Bussi on junaa hieman edullisempi matkustusmuoto bussilipun kustantaessa 4,8 zlotya. Bussilinjan 210 suurin etu verrattuna junaan on, että se kulkee aina ilman vaihtoja suoraan Gdanskin keskustaan. Linjan 210 ohella lentokentälle liikennöi myös ZTM:n linja 110, joka kulkee useita kertoja tunnissa lentokentältä Wrzeszcziin. Gdanskin keskustassa majoittuvien kannattaa kuitenkin suosia linjaa 210.

Bussilipun voi ostaa esimerkiksi lentokentän bussipysäkillä sijaitsevasta automaatista.

Taksit Gdanskin lentokentällä

Erityisesti isojen laukkujen kanssa matkustavalle tai muualle kuin Gdanskin keskustaan suuntaaville taksi on usein kätevin tapa siirtyä lentokentältä perille kohteeseen. Saapuvien matkustajien terminaalin edessä sijaitsevalla taksitolpalla on takseja saatavilla lähes aina lyhyellä jonotusajalla.

Junaan ja bussiin verrattuna taksi on huomattavasti kalliimpi matkustusmuoto. Matka lentokentältä Gdanskin keskustaan maksaa taksilla noin 100 zlotya.


Lentokentältä muualle Puolaan

Gdanskin lentokentältä on hyvät yhteydet myös muihin lähialueen merkittäviin kaupunkeihin. Parhaat yhteydet on tarjolla Sopotiin ja Gdyniaan, jotka muodostavat Gdanskin kanssa niin sanotun kolmoiskaupungin.

Sopotiin ja Gdyniaan voi matkustaa lentokentältä junalla tai bussilla. Lentokentän juna-asemalta lähtevät junat kulkevat noin puolen tunnin välein molempiin näistä kaupungeista. Osa junista kulkee suoraan Gdyniaan ja Sopotiin, mutta usein perille pääsy edelyttää junan vaihtoa Gdanskin Wrzeszcz -asemalla. Matka junalla Gdanskin lentokentältä Sopotiin tai Gdyniaan kestää noin 30-50 minuuttia, riippuen mm. junan vaihtoon kuluvasta ajasta.

Suosittuna lomakaupunkina tunnettuun Sopotiin on lisäksi tarjolla suora bussiyhteys lentokentältä. Paikallisliikennettä operoivan ZTM-yhtiön bussilinja 122 kulkee noin kerran tunnissa lentokentältä Sopotiin. Hyvä vaihtoehto lentokentältä Sopotiin matkustamiseksi on myös taksi, sillä noin 10 kilometrin matka taittuu taksillakin kohtuulliseen hintaan.

Kauempana sijaitseviin Puolan kaupunkeihin, kuten vaikkapa pääkaupunki Varsovaan, ei ole tarjolla suoria juna- tai bussiyhteyksiä Gdanskin lentokentältä. Matkan jatkaminen julkisilla liikennevälineillä muualle Puolaan edellyttääkin ensin siirtymistä esimerkiksi Gdanskin päärautatieasemalle, josta on tarjolla hyvät junayhteydet eri puolille Puolaa.


Palvelut lentokentällä

Gdanskin lentokentällä on hyvät mahdollisuudet ostosten tekoon ja ruokailuun ennen lentoa.

Ostoksia voi tehdä esimerkiksi lähtevien matkustajien alueella sijaitsevassa tax free -myymälässä, jossa on myynnissä mm. makeisia, alkoholia, tupakkatuotteita, kosmetiikkaa ja koruja. Tax free -myymälässä on tarjolla esimerkiksi hyvä valikoima paikallisia liköörejä sekä monenlaisia puolalaisia herkkuja, jotka ovat mukavia tuliaisia Gdanskista. Tax free -myymälän ohella lähtevien matkustajien alueelta löytyy mm. vaatekauppoja, lelukauppa, koruliike ja useita lehtikioskeja.

Ruokailu Gdanskin lentokentällä onnistuu myös mukavasti ennen paluulentoa. Lähtevien matkustajien alueella toimii useita erilaisia ravintoloita. Tarjolla on ruokaa sekä isompaan että pienempään nälkään. Syödä voi edullisesti esimerkiksi McDonald's -ravintolassa tai hieman tasokkaammin vaikkapa lentokentällä toimivassa pihviravintolassa. Pienempää purtavaa on tarjolla kahvin kera useissa kahviloissa.

Lentokentän yleisellä puolella palveluita on tarjolla heikommin, mutta esimerkiksi pientä purtavaa on saatavilla alueella toimivista kioskeista. Myös vaatteita ja asusteita on myynnissä parissa liikkeessä lentokentän yleisellä puolella. Lisäksi lentokentän yleiseltä puolelta löytyvät useiden autovuokraamoiden palvelutiskit sekä turisti-info.

Majoittuminen lentokentän läheisyydessä onnistuu parhaiten Hampton by Hilton Gdansk Airport -hotellissa. Tämä lentokentän yhteydessä toimiva hotelli tarjoaa majoitusta moderneissa puitteissa kohtuulliseen hintaan.


Hotellit Gdanskissa

Hotels.com