Matkakohteet: Liettua: Kaunas

Kaunas, Liettua

Kaunas, Liettua

Kaunas on Liettuan toiseksi suurin kaupunki ja merkittävä kultturiin ja liike-elämän keskus. Asukkaita Kaunasissa on noin 300 000. Nemunas- ja Nerisjokien yhtymäkohdassa sijaitsevasta kaupungista on matkaa maan pääkaupunkiin Vilnaan noin 100 kilometriä, joten samalla matkalla on halutessaan helppoa vierailla sekä Vilnassa että Kaunasissa.

Matkailijoita Kaunasiin houkuttelevat hyvin säilynyt vanhakaupunki, edullinen hintataso sekä mielenkiintoiset nähtävyydet, joita tässä historiaa huokuvassa kaupungissa riittää. Kaunasin lentokenttää tukikohtanaan pitävät halpalentoyhtiöt ovat viime vuosina lisänneet matkailua Kaunasiin. Myös Suomesta on mahdollista lentää edullisesti Kaunasiin halpalentoyhtiö Wizz Airin Turku-Kaunas reitin ansiosta.

Kaunas on mukava matkakohde ympäri vuoden, mutta parhaimmillaan kaupunki on kesäisin, kun ravintoloiden terassit ja erilaiset myyntikojut levittäytyvät vanhankaupungin katujen varsille ja kadut täyttyvät ihmisistä. Monien mielestä paras aika matkustaa Kaunasiin onkin kesä-elokuussa, jolloin päivälämpötilat Kaunasissa liikkuvat noin +20 asteen tuntumassa.


Nähtävyydet Kaunasissa

Kaunasin vanhakaupunki

Raatihuoneentori Kaunasin vanhassakaupungissa

Kaunasin vanhakaupunki on upea kokonaisuus gootti- ja renesanssityylisiä rakennuksia. Yli 100 hehtaarin alueelle levittäytyvä vanhakaupunki on täynnä tunnelmallisia katuja ja kujia, joita reunustavat keskiaikaiset kivitalot.

Vanhankaupungin sydän on raatihuoneentori, jonka laidalla sijaitsee 1500-luvulta peräisin oleva raatihuone. Historialliseen rakennukseen kuuluu peräti 50 metrin korkeuteen asti kohoava torni, joka on yksi Kaunasin vanhankaupungin näkyvimpiä maamerkkejä. Etenkin kesälauantaisin raatihuoneentori on täynnä juhlahumua kun tuoreet avioparit hääseurueineen saapuvat virallistamaan vihkimisensä raatihuoneelle.

Vanhankaupungin vilkkain katu on Vilniaus-kävelykatu, joka on täynnä ravintoloita, kahviloita ja pikkupuoteja. Lämpimänä kesäpäivänä kadun varrelle levittäytyvät ravintoloiden terassit tarjoavat mukavan mahdollisuuden ruokailemiseen ja virvoittavien juomien nauttimiseen.

Kaunasin Linna

Linna Kaunasissa

Kaunasin Linna on yksi kaupungin tunnetuimmista nähtävyyksistä. 1200-luvulla alunperin rakennettu linna on näytellyt merkittävää roolia Liettuan historiassa ja sen hallinnasta on käyty monia taisteluita. Linna on Liettuan vanhin kivilinna ja siten merkittävä rakennus koko maan mittakaavassa. Nykyään linnan tiloissa toimii museo, jossa on esillä vaihtuvia näyttelyitä.

Kaunasin linna sijaitsee vanhankaupungin kupeessa, lähellä Nemunas- ja Nerisjokien yhtymäkohtaa. Linnan yhteydessä on suuri vehreä puisto, joka levittäytyy jokien rannoille.

Kirkot

Kaunasin keskustassa sijaitsee useita komeita kirkkoja, joita vauraaseen kaupunkiin on vuosisatojen saatossa rakennettu. Vanhimmat tähän päivään asti säilyneet kirkot on rakennettu jo 1400-luvulla. Mielenkiintoisia vierailukohteita ovat esimerkiksi Vytautas Magnuksen kirkko, Kaunasin katedraali ja Arkkienkeli Mikaelin kirkko.

Matkailijan kannalta kiinnostava kirkko on myös vuonna 2005 valmistunut Jeesuksen ylösnousemuksen kirkko. Kaunasin keskustassa Zaliakalnis -nimisen kukkulan huipulla sijaitseva monumentaalinen kirkko palkitsee vieraansa kaupungin upeimmilla näköaloilla. Kirkon katolla sijaitsee suurikokoinen näköalatasanne, jonne on mahdollista nousta ihailemaan ympärille levittäytyvää kaupunkia.


Ostokset ja shoppailu Kaunasissa

Kävelykatu Kaunasissa

Shoppailijalle Kaunasilla on tarjota sekä vilkkaita ostoskatuja että suuria ostoskeskuksia.

Kaupungin suosituin ostoskatu on vanhankaupungin kupeessa kulkeva Laisves Aleja, jonka varrella sijaitsee laaja valikoima vaateliikkeitä. 1,5km pitkä kävelykatu on yksi kaupungin parhaista shoppailukohteista ja sen varrella sijaitsee myös useita edullisia ravintoloita.

Kaunasissa toimii myös useita suuria ostoskeskuksia. Keskustan merkittävin ostoskeskus on Akropolis, joka pitää sisällään laajan valikoiman tasokkaita merkkiliikkeitä sekä kahviloita ja ravintoloita. Ostoskeskuksesta löytyy myös runsaasti viihdetarjontaa, kuten luistelurata, keilahalli ja elokuvateatteri. Valtava amerikkalaistyylinen ostoskeskus on nähtävyys jo itsessään.

Keskustan ulkopuolella sijaitsevat suuret ostoskeskukset ovat myös vaihtehto shoppailijalle. Mega -niminen ostoskeskus noin 8 kilometrin päässä keskustasta on yksi suosituimmista ostoskeskuksista. Megassa on laaja valikoima mm. vaate- ja sisustusliikkeitä. Kaunasin keskustasta on hyvät bussiyhteydet Megaan.

Suosittuja paikallisia tuotteita, joita ostetaan tuliaisiksi Kaunasista, ovat erityisesti meripihkakorut ja keramiikka. Paikallisia tuotteita myyviä liikkeitä löytyy esimerkiksi vanhankaupungin alueelta.


Kaunasista Vilnaan

Kaunasiin suuntautuvaan matkaan on helppoa yhdistää vierailu Liettuan pääkaupunkiin Vilnaan. Noin 100 kilometrin välimatkan voi taittaa joko bussilla tai junalla. Sekä junalla että bussilla matkustaminen on Liettuassa selvästi Suomea edullisempaa.

Junalla matka Kaunasista Vilnaan kestää nopeimmillaan vain noin 1-1,5h. Tarkka matka-aika vaihtelee hieman riippuen junavuorosta. Junalippu Kaunas-Vilna välillä kustantaa noin 5 euroa suuntaansa. Junia kulkee päivällä noin kerran tunnissa molempiin suuntiin.

Bussilla matka Kaunasista Vilnaan kestää noin 1,5h. Välillä liikennöi useita bussiyhtiöitä. Bussilla matkustaminen on Liettuassa hieman kalliimpaa kuin junalla matkustaminen lipun hinnan ollessa noin 6-7 euroa Kaunas-Vilna välillä. Bussit Vilnaan lähtevät Kaunasin linja-autoasemalta.


Majoitus Kaunasissa

Kaunasissa toimii runsas valikoima eritasoisia hotelleja. Tarjolla on sekä yksityisiä pikkuhotelleja että kansainvälisten ketjujen hotelleja. Hotellien hintataso on yleisesti ottaen erittäin edullinen.

Matkailijan kannalta parasta aluetta majoittua Kaunasissa on vanhankaupungin ympäristö. Lähellä vanhaakaupunkia sijaitsee esimerkiksi Best Western Santakos -hotelli. Neljän tähden hotelli tarjoaa majoitusta ilmastoiduissa huoneissa, joiden varustukseen kuuluvat mm. televisio, tallelokero ja minibaari. Kahden hengen huone tässä kaupungin parhaalla paikalla sijaitsevassa hotellissa maksaa edullisimmillaan noin 50 euroa yöltä sisältäen aamupalan.

Erityisen edullista majoitusta on tarjolla mm. Ibis Kaunas Centre -hotellissa, joka sijaitsee Kaunasin rautatieaseman läheisyydessä. Tässä modernissa kolmen tähden hotellissa kahden hengen huone maksaa vain noin 40-50 euroa yöltä sisältäen aamupalan. Hotellilta on parin kilometrin kävelymatka vanhaankaupunkiin.

Hotellin Kaunasista voi varata Hotels.com -sivustolta.

Hotellit Kaunasissa

Hotels.com