Matkakohteet: Suomi: Helsinki

Helsingin saaristo

Suomenlinna, Helsinki

Helsingin saaristo on täynnä upeaa luontoa ja mielenkiintoisia nähtävyyksiä. Saaristosta löytyy useita mukavia ja helposti saavutettavia retkikohteita. Esittelemme tässä artikkelissa Helsingin saariston kiehtovimmat vierailukohteet.


Suomenlinna

Helsingin edustalla sijaitseva Suomenlinnan kaupunginosa koostuu kahdeksasta saaresta, joilla asuu ympärivuotisesti yli 800 asukasta. Saarille 1700-luvulla rakennettu merilinnoitus lukeutuu Suomen suosituimpiin nähtävyyksiin. UNESCO:n maailmanperintökohteeksi vuonna 1991 luokiteltu Suomenlinna on museoineen, kahviloineen, ja ravintoloineen yksi Helsingin parhaista kohteista kesäpäivän viettämiseen.

Vierailuun Suomenlinnassa on hyvä varata aikaa useampi tunti ja kesäaikaan mukaan kannattaa varata viltti ja evästä, jolloin merellisistä maisemista on ihana nauttia kaikessa rauhassa rantakallioilla. Suomenlinna on myös täynnä mielenkiintoisia historiallisia nähtävyyksiä, joihin kannattaa ehdottomasti tutustua. Linnoitusten ohella Suomenlinnassa voi tutustua esimerkiksi järeisiin rannikkotykkeihin ja sukellusvene Vesikkoon, jonka sisätiloissa on myös mahdollista vierailla kesäkaudella.

Suomenlinnaan on mahdollista matkustaa Kauppatorilta lähtevällä HSL:n liikennöimällä lautalla tai JT-Linen vesibussilla. Matka Kauppatorilta Suomenlinnaan kestää noin 15 minuuttia.


Korkeasaari

Korkeasaari on yksi Helsingin saariston tunnetuimmista saarista. Saaren on tehnyt tunnetuksi siellä toimiva eläintarha, joka lukeutuu monen lapsiperheen suosikkohteisiin Helsingissä. Ympäri vuoden avoinna oleva eläintarha on koti noin 200 eri eläinlajin edustajalle.

Korkeasaarelle pääsee kesäkaudella Kauppatorilta ja Hakaniementorilta yhteysveneillä, joiden hintaan sisältyy sisäänpääsymaksu eläintarhaan. Talvikaudella Korkeasaareen pääsee matkustamalla bussilla tai metrolla ensin Kulosaareen, josta johtaa silta Mustikkamaan saarelle, josta taas johtaa silta Korkeasaareen.


Pihlajasaari

Pihlajasaari on entinen huvilasaari, joka on nykyään Helsingin suosituimpia virkistyssaaria ja monipuolinen ulkoilualue uimarantoineen ja ravintoloineen. Saarella on jäljellä vielä muutamia vanhoja huviloita. Pihlajasaaren luonto koostuu kallioista, metsiköistä sekä kallio- ja hiekkarannoista, joilla on mukava nauttia auringonpaisteesta ja raikkasta meri-ilmasta.

Pihlajasaarelle pääsee toukokuusta syyskuun loppupuolelle yhteysaluksilla Merisatamasta ja Ruoholahdesta. Saari sijaitsee vain 10 minuutin venematkan päässä keskikaupungista.


Uunisaari

Uunisaari sijaitsee Helsingin keskustan tuntumassa, Kaivopuiston rannassa. Saarella on pitkät perinteet helsinkiläisten vapaa-ajan viettopaikkana. Uunisaaressa on uimarantojen lisäksi ravintola, kioski ja sauna.

Yhteysalus Uunisaareen lähtee Kaivopuiston Kompassiaukiolta. Uunisaari on avoinna kävijöille koko vuoden. Talvella saareen pääsee siltaa pitkin.


Seurasaari

Seurasaari on yksi Helsingin saariston suosituimmista retkeily- ja ulkoilukohteista. Saaressa sijaitsee ulkoimamuseo, jossa voi tutustua menneen ajan suomalaisten asumiseen, elämiseen ja työntekoon. 1600-1900 luvuilta peräisin olevissa museoidussa rakennuksissa voi yhä aistia menneen ajan tunnelman. Seurasaaressa toimii myös ravintola.

Seurasaareen pääsee kesällä veneyhteydellä Kauppatorin rannasta ja kaikkina vuodenaikoina siltaa pitkin.


Vallisaari ja Kuninkaansaari

Vuonna 2016 yleisölle avattu aikaisemmin puolustusvoimille kuulunut Vallisaari on kiehtova luonto ja -historiakohde lyhyen laivamatkan päässä Helsingistä. Saarella vierailijat voivat nauttia vehreästä saaristoluonnosta ja sekä saaren poikkeuksellisesta lajirikkaudesta. Vallisaarelta löytyy esimerkiksi lukuisia harvinaisia kasvilajeja ja saarella elää useita Suomessa harvinaisia perhoslajeja. Vallisaari on myös monen suuremmankin eläimen koti, sillä saaren eläimistöön kuuluu mm. mäyriä ja peuroja. Saaren historiasta muistuttavat puolestaan lukuisat puolustusvoimien ja sotilaiden perheiden käytössä olleet rakennukset, joita saareen on rakennettu 1700-luvulta alkaen. Vielä 1950-luvulla saari oli noin 200 ihmisen koti.

Vallisaaresta on kannasta pitkin kulkuyhteys myös viereiseen Kuninkaansaareen. Jo 1700-luvulla laivaston tukikohtana toiminut Kuninkaansaari oli Vallisaaren ohella pitkään tärkeä lenkki Helsingin merellisessä puolustuksessa. Luonnoltaan Kuninkaansaari on yhtä vehreä kuin Vallisaarikin ja sieltä löytyy myös mm. hiekkapoukama, jossa voi käydä uimassa.

Sekä Vallisaarella että Kuninkaansaarella retkeilijöiden käytössä on vesipisteitä, kuivakäymälöitä ja piknik-pöytiä. Kesällä Vallisaarella toimii myös kaksi kahvilaa. Vallisaarella ja Kuninkaansaarella kulkee merkittyjä reittejä, joita pitkin saarilla tulee kulkea. Laivayhtiö JT-Line liikennöi Vallisaareen Kauppatorilta touko-syyskuussa.


Risteilyt ja vesikiertoajelut

Helsingin lähisaaristoon voi tutustua mukavasti myös erilaisilla risteilyillä ja vesikiertoajeluilla. Kauppatorin satamasta lähtevät alukset liikennöivät kesäkaudella päivittäin.

Tavallisten sightseeing- risteilyjen lisäksi Helsingin saaristossa järjestetään tunnelmallisia lounas- ja illallisristeilyjä sekä piristäviä musiikki- ja bileristeilyjä. Risteilyjä Helsingin saaristossa järjestävät esimerkiksi laivayhtiöt Strömma, Royal Line ja IHA Lines.

Hotellit Helsingissä

Hotels.com