Info & palaute
MatkakohteetMatkatarjouksetUutisetEkstra
Matkakohteet: Puola

Puolan hintataso 2019
- Mitä maksaa loma Puolassa?

Tori Varsovassa

Mitä maksaa loma Puolassa? Selvitimme Puolan hintatason ja matkailijoiden yleisimmin tarvitsemien palveluiden hinnat Puolassa vuonna 2019.


Yleinen hintataso

Puola on hintatasoltaan yksi Euroopan edullisimmista maista. Esimerkiksi Post Officen vertailussa Puolan Varsova oli Euroopan kolmanneksi halvin matkailukaupunki keväällä 2019. Myös Numbeon elinkustannus-indeksissä Puola sijoittuu Euroopan edullisimpien maiden joukkoon. Puola onkin erinomainen matkakohde heille, jotka haluavat lomailla edullisesti.


Ruoan hinta Puolassa

Ruoka on Puolassa erittäin edullista. Ravintolassa syöminen on Puolassa jopa yli puolet edullisempaa kuin Suomessa ja kaupassakin ruoka on huomattavasti halvempaa kuin Suomessa. Esimerkiksi hyvätasoinen ravintola-ateria ruokajuomineen irtoaa Puolassa helposti noin 50 zlotylla eli noin 12 eurolla. Vieläkin edullisemmin voi syödä paikallisissa maitobaareissa, joissa maistuva kotiruoka-ateria irtoaa usein jo alle 10 zlotylla eli noin 2,5 eurolla.

Alkoholi on myös halpaa Puolassa. Ravintolassa tai baarissa tuoppi paikallista olutta maksaa tyypillisesti alle 10 zlotya eli noin 2-3 euroa. Kaupassa alkoholi on luonnollisesti vielä edullisempaa ja esimerkiksi edulliset paikalliset olutmerkit maksavat noin 2-4 zlotya eli noin 0,5-1 euroa pullolta.


Julkiset liikennevälineet

Myös julkiset liikennevälineet ovat Puolassa edullisia. Matkustitpa sitten paikallisliikenteessä kaupungin sisällä tai pitkän matkan liikenteessä kaupungista toiseen, onnistuu matkanteko yleensä pikkurahalla.

Puolan suurissa kaupungeissa paikallisbussit, rautiovaunut ja metrot maksavat kertamaksulla noin 3-5 zlotya eli lippujen hinnat pyörivät tyypillisesti noin euron paikkeilla. Esimerkiksi Varsovan paikallisliikenteessä edullisin kertalippu maksaa vuonna 2019 aikuiselta 3,4 zlotya.

Puolan eri kaupunkien välillä on myös helppoa ja edullista matkustaa julkisilla liikennevälineillä. Esimerkiksi noin 250 kilometrin matka Varsovasta Krakovaan maksaa junalla edullisimmillaan noin 50 zlotya suuntaansa eli noin 12 euroa. Bussilla matka taittuu vielä huomattavasti edullisemmin ja halvimmillaan bussilipun Varsovasta Krakovaan saa noin 20 zlotylla eli vajaalla viidellä eurolla.


Auton vuokraus Puolassa

Julkisen liikenteen ohella liikkuminen Puolassa onnistuu edullisesti myös vuokraamalla auton. Maassa toimii laaja valikoima autovuokraamoita ja edustettuina ovat käytännössä kaikki merkittävät kansainväliset autovuokraamot, kuten Hertz, Avis, Sixt ja Europcar. Lisäksi maassa toimii lukuisia paikallisia autovuokraamoita. Esimerkiksi kaikilla Puolan kansainvälisillä lentoasemilla on tarjolla kattava valikoima autovuokraamoiden palveluita.

Vuokra-autojen hinnat Puolassa ovat hyvin edullisia Suomeen verrattuna. Pienen auton, kuten Skoda Fabian, voi vuokrata edullisimmillaan alle 100 zlotylla eli reilulla 20 eurolla vuorokaudeksi. Keskikokoisen auton, kuten Opel Corsan, saa puolestaan vuokrattua halvimmillaan noin 150 zlotyn eli reilun 30 euron vuorokausihinnalla. Halvimmat hinnat on yleensä saatavilla pienemmiltä vuokraamoilta ja pidemmille ajanjaksoille, kuten viikon kestävälle vuokraukselle, on yleensä saatavilla vielä vuorokausihintojakin edullisempia tarjouksia.

Polttoaineiden hinnat ovat Puolassa myös edullisempia kuin Suomessa, tosin ero on pienempi kuin monissa muissa tuotteissa ja palveluissa. Tyypillisesti bensa maksaa Puolassa noin 20% vähemmän kuin Suomessa.


Hotellit ja majoitus

Yksi suurimpia menoeriä matkalla on majoitus, joten matkailijan kannalta onkin mukavaa, että hotellien hinnat ovat Puolassa myös edullisia. Erityisesti vilkkaimman sesongin eli kesä-elokuun ulkopuolella Puolasta on helppoa löytää hyvä hotelli edullisesti.

Keskitasoisen hotellihuoneen Puolan suurimmista kaupungeista voi esimerkiksi saada muutamalla kymmenellä eurolla yöksi. Esimerkiksi Varsovan keskustassa keskitasoisen hotellin kahden hengen huone irtoaa edullisimmaan noin 170 zlotylla eli noin 40 eurolla yöksi. Tätäkin huomattavasti edullisempia hotelleja ja hostelleja löytyy, mikäli on valmis tinkimään majoituksen tasosta tai sijainnista.

Pienemmillä paikkakunnilla majoitus on yleisesti ottaen edullisempaa kuin suurkaupungeissa, joten majoituskuluissa voi säästää myös majoittumalla suurkaupunkien ulkopuolella.

Hotellit Puolassa

Hotels.com

Hotellit ja lennot

Ebookers