Info & palaute
MatkakohteetMatkatarjouksetUutisetEkstra
Uutiset:

Suorat lennot Tampereelta ulkomaille 2017

Lennot Tampereelta

Vuonna 2017 Tampereelta on tarjolla suoria reittilentoja neljään ulkomailla sijaitsevaan kohteeseen. Viime vuodesta reittien määrä on lisääntynyt yhdellä. Suorien lentojen lisäksi lähes kaikki Euroopan tärkeimmät kohteet ovat vain yhden vaihtolennon päässä Tampereelta.


Suorat lennot Tampereelta

Tampereelta on tarjolla suoria reittilentoja ulkomaille Tukholmaan, Riikaan, Budapestiin ja Bremeniin. Näistä kohteista ainoastaan Tukholmaan ja Riikaan on tarjolla lentoja ympäri vuoden. Budapestiin ja Bremeniin lennetään sen sijaan ainostaan kesäkaudella.


SAS:n lennot Tampereelta

Pohjoismainen lentoyhtiö SAS lentää Tampereelta reittilentoja Tukholmaan. Vuoden ympäri lennettävää reittiä liikennöidään parhaimmillaan jopa neljä lentoa päivässä molempiin suuntiin. Ruotsin pääkaupunki onkin lyhyen lentomatkan ja tiheästi liikennöidyn reitin ansiosta helppo lomakohde tamperelaisille. Reitti on suosittu myös liikematkustajien keskuudessa.

SAS lentää Tukholmassa Arlandan lentokentälle, josta on tarjolla laaja valikoima lentoja eri puolille maailmaa. Esimerkiksi SAS:n jatkolennoilla voi matkustaa kymmeniin kohteisiin Euroopassa ja aina USA:han asti. Esimerkiksi lentämällä aamulennolla Tampereelta Tukholmaan, voi saman päivän aikana jatkaa matkaansa vielä vaikkapa New Yorkiin asti.

» SAS


RyanAirin lennot Tampereelta

Halpalentoyhtiö RyanAir lentää Tampereelta kahteen eri kohteeseen. Vuonna 2017 lennettävät kohteet ovat Unkarin pääkaupunki Budapest sekä Saksassa sijaitseva Bremen. RyanAir lentää Tampereen reittejä kesäkaudella maaliskuun lopulta lokakuun lopulle.

RyanAirin ansiosta Keski-Euroopan suositut kaupunkikohteet Budapest ja Bremen ovat vain parin tunnin lentomatkan päässä Tampereelta. Molemmat kaupungit ovat monipuolisia matkakohteita, joissa riittää nähtävää ja koettavaa koko perheelle. Keski-Euroopan lyhyiden välimatkojen ansiosta molemmista kaupungeista on helppo jatkaa matkaa myös esimerkiksi junalla muualle Eurooppaan.

RyanAirin lentojen edulliset hinnat mahdollistavat omatoimimatkailun varsin pienelläkin budjetilla. Esimerkiksi menopaluu Budapestiin tai Bremeniin irtoaa RyanAirilla usein jopa alle 100 eurolla.

RyanAir kehitttää aktiivisesti reittiverkostoaan ja avaa joka vuosi lukuisia uusia reittejä. Suomessa RyanAir on kuitenkin vähentänyt reittivalikoimaansa huomattavasti, sillä vielä vuonna 2015 yhtiö lensi Tampereelta seitsemään eri kohteeseen.

Vaihtolentojen avulla RyanAirin lennoilla voi matkustaa lähes 200 kohteeseen eri puolilla Eurooppaa ja Pohjois-Afrikkaa. Sekä Budapestistä että Bremenistä on tarjolla laaja valikoima jatkoyhteyksiä.

» RyanAir


AirBalticin lennot Tampereelta

Latvialainen lentoyhtiö AirBaltic tekee keväällä 2017 paluun Tampereelle kahden vuoden tauon jälkeen. Maaliskuusta alkaen yhtiö operoi Tampere-Riika -reittiä, jota lennetään kuudesti viikossa molempiin suuntiin. Reitin ansiosta moni tamperelainen valinneekin tänä vuonna lomakohteekseen Latvian historiaa huokuvan pääkaupungin.

AirBalticin lennot lähtevät Tampereelta jo ennen puoli kuutta aamulla ja paluulennot Riiasta lähtevät vasta yhdentoista jälkeen illalla. Aikainen lähtöaika ja myöhäinen paluuaika mahdollistavat hyvät jatkoyhteydet Riiasta.

Riiasta AirBaltic lentää suoria lentoja kymmeniin eri kohteisiin. Yhtiön reittivalikoimassa on esimerkiksi Euroopan suosittuja kaupunkikohteita kuten Berliini, Barcelona, Nizza ja Venetsia.

» AirBaltic


Finnairin lennot Tampereelta

Finnair ei lennä reittilentoja Tampereelta ulkomaille. Yhtiö lentää kuitenkin useita kertoja päivässä Tampereelta Helsinkiin, josta Finnairilla on tarjolla hyvä valikoima jatkoyhteyksiä eri puolille maailmaa. Helsingistä Finnairin lennoilla voi matkustaa Euroopan kohteiden lisäksi vaikkapa Aasian eksoottisiin metropoleihin kuten Singaporeen tai Shanghaihin.


Hotellit ulkomailla

Hotels.com

Matkavakuutukset