Matkakohteet: Ruotsi: Tukholma: Shoppailuopas: vaatekaupat

Tukholman vaatekaupat

Shoppailu Tukholmassa

Tukholma on kansainvälisestikin merkittävä muodin keskus, josta ovat saaneet alkunsa monet tunnetut muotitalot. Ei olekaan ihme, että vaatekauppojen valikoima Tukholmassa on poikkeuksellisen laaja ja monipuolinen.

Tukholman keskustassa toimii runsaasti sekä ketjuliikkeiden myymälöitä että yksityisiä vaatekauppoja, joiden valikoimista voi tehdä ainutlaatuisia löytöjä. Vaatekauppoja löytyy runsaasti eripuolilta Tukholman keskustaa. Erityisiä muotiliikkeiden keskittymiä löytyy esimerkiksi ydinkeskustan kävelykaduilta, kuten Drottninggatanilta.

Esittelemme seuraavaksi Tukholman parhaita paikkoja tyylikkäiden vaatteiden shoppailuun!


H&M

H&M eli Hennes & Mauritz on varmastikin tunnetuin muotivaatteitta myyvä ruotsalainen yritys. Maailmanlaajuiseksi konserniksi kasvanut yritys on saavuttanut suuren suosion etenkin nuorten keskuudessa. Edulliset hinnat ja koko ajan uudistuvat valikoimat houkuttelevatkin ostoksille H&M:n liikkeisiin.

H&M:n valikoimiin kuuluu vaatteita, kenkiä ja asusteita sekä naisille että miehille. Myös lapsille on omat mallistonsa. Liikkeiden valikoimat kuitenkin vaihtelevat niin, että jotkin myymälät ovat erikoistuneet esimerkiksi pelkästään naistenvaatteisiin.

Tukholman seudulla H&M:llä on noin 30 myymälää. Pelkästään Tukholman keskustasta löytyy useita H&M:n liikkeitä. Aivan Tukholman ydinkeskustassa sijaitsevat liikkeet osoitteissa Drottninggatan 56, Sergelgatan 1 ja Hamngatan 22.

www.hm.com


WeSC

Tukholmasta alkunsa saanut WeSC on noussut nopeasti Euroopan suosituimpien vaatemerkkien joukkoon. Värikästä katumuotia edustavat vaatteet ovat myös monien tunnettujen muusikoiden, skeittareiden ja lumilautaulijoidenkin suosiossa.

WeSC:in mallistoon kuuluu mm. neuleita, huppareita, t-paitoja ja farkkuja. Valikoimiin kuuluu vaatteita sekä miehille, että naisille. WeSC:in vaatteita myydään sekä brändin omissa myymälöissä että jälleenmyyjien liikeissä.

Tukholmassa toimii kolme WeSC- vaatekauppaa. Keskeisimmällä paikalla sijaitsee liike osoitteessa Kungsgatan 66.

wesc.com


Acne Studios

Acne Studios on niin ikään Tukholmasta alkunsa saanut muotitalo, jonka vaatteita myydään nykyään ympäri maailmaa. Acnella on omia liikkeitä noin kahdessakymmenessä maassa. Acnen vaatteet sopivat tyylitietoisille kaupunkilaisille, jotka ovat valmiita sijoittamaan laadukkaisiin vaatteisiin.

Alunperin Acne tuli tunnetuksi erityisesti farkkujen valmistajana. Nykyään yrityksen mallistot ovat kuitenkin kaiken kattavia. Valikoimiiin kuuluu mm. takkeja, housuja, paitoja, neuleita ja kenkiä miehille sekä naisille. Lisäksi naisten mallistoon kuuluu mm. hameita, toppeja ja käsilaukkuja.

Acnella on Tukholmassa kolme omaa myymälää. Yrityksen lippulaivamyymälä sijaitsee osoitteessa Norrmalmstorg 2.

www.acnestudios.com


Filippa K

Myös ruotsalainen Filippa K -ketju on saavuttanut suosiota ympäri maailmaa. Noin 20 maassa toimivan ketjun valikoimiin kuuluu yksinkertaisen tyylikkäitä vaatteita ja asusteita. Valikoimiin kuuluu tuotteita sekä miehille että naisille.

Filippa K:lla on Tukholmassa kahdeksan omaa myymälää. Tukholman ydinkeskustassa sijaitsee esimerkiksi liike osoitteessa Biblioteksgatan 2. Filippa K:n omien liikkeiden lisäksi yrityksen valmistamia vaatteita myydään monissa muissakin vaatekaupoissa ja tavarataloissa.

www.filippa-k.com


Gina Tricot

Edullisia ja muodikkaita naisten vaatteita myyvä Gina Tricot on yksi monista ulkomaillekin laajentuneista ruotsalaisketjuista. Gina Tricotin valikoimiin kuuluu vaatteita niin arkeen kuin juhlaankin.

Tukholmasssa Gina Tricotilla on useita liikkeitä. Kaupungin ydinkeskustassa toimivat esimerkiksi liikkeet osoitteissa Sergelgatan 30 ja Sveavägen 4-6.

www.ginatricot.com


NK STockholm

Tukholman NK-tavaratalo on yksi kaupungin parhaista paikoista tyylikkäiden vaatteiden ostamiseen. Tavaratalon valikoimissa on runsas valikoima laatumerkkejä sekä miehille että naisille.

NK:n valikoimiin kuuluvat mm. monet ruotsalaiset merkit kuten Filippa K ja Acne. Lisäksi tavaratalosta löytyvät monet ulkomaiset huippumerkit kuten Tommy Hillfiger, Gant, Ralph Lauren ja Hugo Boss.

NK Stockholm sijaitsee osoitteessa Hamngatan 18-20.

www.nk.se


Stockholm Quality Outlet

Edullisia löytöjä metsästävän kannattaa harkita vierailua Stockholm Quality Outletissa. Noin 50 myymälän keskittymä sijaitsee Järfallassa, noin 20 kilometrin päässä Tukholmasta. Alueen myymälöissä myydään edullisesti esimerkiksi valikoimista poistuvien merkkivaatteiden jäännöseriä. Usein tarjolla on merkkituotteita jopa puolet normaalia edullisemmin.

Stockholm Quality Outletissa ovat edustettuina useat ruotsalaiset ja kansainväliset huippumerkit. Vaatemerkeistä alueella ovat edustettuina mm. Acne, Björn Borg, Filippa K, Mexx ja Tommy Hillfiger. Lukuisten vaatekauppojen lisäksi alueella toimii mm. kenkiä, urheiluvälineitä ja sisustustuotteita myyviä liikkeitä. Alueelta löytyy myös mm. Pizza Hut -ravintola ja Waynes Coffee -kahvila, joten myös ruokailu onnistuu shoppailun lomassa.

Stockholm Quality Outlet sijaitsee Järfallan kunnassa, osoitteessa Majorsvägen 2. Alueelle on helppo matkustaa myös julkisilla kulkuneuvoilla. Tukholman päärautatieasemalta voi matkustaa paikallisjunalla Jakobsbergiin tai Barkarbyyn, joista matkaa voi jatkaa perille asti bussilinjalla nro. 567.

qualityoutlet.com


Hotellit Tukholmassa

Hotels.com