Info & palaute
MatkakohteetMatkatarjouksetUutisetEkstra
Matkakohteet: Ranska: Pariisi: Montmarte

Montmarte, Pariisi

Montmarte, Pariisi
Montmarten kukkula on Pariisin korkein kohta.

Montmarte on Pariisin kantakaupungin pohjoisosassa sijaitseva taiteilijoiden suosima alue. Alueen ydin on kaupungin korkein kukkula, jonka huipulla sijaitsee eräs Pariisin kuuluisimmista maamerkeistä, Sacré Coeur - kirkko.

Taiteilijoita ovat houkutelleet Montmarten alueelle sekä kukkulalta avautuvat upeat maisemat että alueen vapaamielinen ilmapiiri, josta kertoo mm. kukkulan juurella sijaitseva punaisten lyhtyjen alue.

Montmarten kaduilta löytää edelleen tänä päivänä lukuisia taiteilijoita, jotka myyvät taideteoksiaan tai esimerkiksi tarjoavat turisteille mahdollisuutta teettää itsestään silhuetin tai näköiskuvan. Place du Tertre - aukio Sacré Coeurin läheisyydessä on etenkin kesäaikaan täynnä taiteilijoita ja heidän kojujaan.

Sacré Coeur

Sacré Coeur, Pariisi
Sacré Coeur

Montmarten kukkulan huipulla sijaitseva kirkko, Sacré Coeur, on rakennettu vuosina 1875-1914 ja otettu käyttöön vuonna 1919 ensimmäisen maailmansodan loputtua. Sacré Coeurin edustalta ja sen tornista, johon on mahdollista kiivetä, on upeat näkymät alapuolella siintävään Pariisiin. Kirkkoon ei ole sisäänpääsymaksua.

Hotellit Pariisissa

Hotels.com

Hotellit ja lennot

Ebookers

Matkavakuutukset