Matkakohteet: Albania

Albania - matkailu & matkakohteet

Albania

Asukasluku: n. 3 miljoonaa
Pääkaupunki: Tirana (n. 420 000 asukasta)
Pinta-ala: 28 748 km²
Valuutta: Lek
Viralliset kielet: albania

Albania on Balkanilla sijaitseva pieni ja vuoristoinen maa, jonka matkailijat ovat vasta pikkuhiljaa löytämässä. Maa oli pitkään kommunistien hallitsema diktatuuri ja lähes täysin eristäytynyt muusta maailmasta. Vuonna 1991 demokratiaan ja markkinatalouteen siirtynyt maa on kuitenkin alkuvaikeuksien jälkeen lähtenyt kehittymään vauhdilla ja myös Albanian houkuttelevuus matkakohteena on kasvanut nopeasti olojen vakauduttua.

Pienestä koostaan huolimatta Albania on monipuolinen matkailumaa. Lomaa Albaniassa voi viettää esimerkiksi Välimeren rannalla rentoutuen, vuoristossa retkeillen tai mielenkiintoisiin kaupunkikohteisiin tutustuen. Albanian alueella sijaitsee myös merkittäviä arkeologisia kohteita eri aikakausilta. Vuosituhansien aikana Albaniaa hallinneet lukuisat valtakunnat ovat kukin jättäneet oman jälkensä maahan.

Albanian selkeisiin matkailuvaltteihin lukeutuu myös Euroopan alhaisimpiin lukeutuva hintataso, joten maa on myös budjettimatkailijan unelmakohde. Omatoimimatkailijan on helpointa saapua Albaniaan lentämällä Suomesta Kreikkaan kuuluvalle Korfun saarelle, josta on lyhyt laivamatka Albanian suosituimpiin matkailukohteisiin lukeutuvaan Sarandaan.


Matkakohteita Albaniassa:


Saranda

Saranda

Saranda on Albanian eteläosassa sijaitseva rannikkokaupunki ja yksi maansa suosituimmista matkakohteista. Lue mitä kaikkea Saranda tarjoaa matkailijalle!